Muumilaakson Tarinoita netistä

Jokainen suomalainen on jossain vaiheessa nähnyt muumeja televisiosta, lähes tahtomattaankin. Näin ainakin kuvittelisin, sillä sen verran paljon niitä tuli aikoinaan omassa lapsuudessa
televisioruudulta katsottua. Eivätkä ne kuluneet puhki katsomallakaan. Taikuri, mörkö, haisuli, noita sekä hattivatit jaksoivat jännittää kerrasta ja vuodesta toiseen.

Pelkäsitkö sinä pienenä taikuria?
Pelkäsitkö sinä pienenä taikuria?

Aikaa on kuitenkin kulunut on rutkasti 1990-luvun alkupuolella televisiossa pyörinäistä muumeista ja niinpä nekin ovat löytäneet tiensä nykyaikasempiin kanaviin. Tavallisin tapa taita nykyisin olla etsiä muumeja katsottavaksi netistä, ilmaiseksi totta kai. Se on kuitenkin valittevasti laitonta, sillä tekijänoikeudet koskevat muumeja samoin kuin muutakin tuotettua kaupallista viihdettä. Youtubesta muumien jaksot taitavat olla kadonneen jo joku aika sitten, mutta ei huolta, sillä niitä on saatavilla myös digitaalisina tallenteina.

Yhteistyökumppanimme Sumashop on saanut valikoimiinsa kattavan erän kestosuosittuja Muumilaakson tarinoita DVD-taltiointeina. Yhdellä levyllä on yleensä neljä (4) jaksoa eli katsottavaa ihan mukavasti. Eivätkä nuo vaikuta edes kovin kalliilta, sillä kappalehinta on tällä hetkellä vain 6,90 euroa. Jouluksi on todennäköisesti tulossa myös lisäerä useasta paikasta loppuumyytyä Muumien juhlakokoelmaa, joten jokaista levyä ei välttämättä tarvitse erikseen hankkia. Onhan niitä kuitenkin 24 erilaista, yhteensä 101 jaksoa.

Tuon kokoelman saatavuus ei kuitenkaan ole vielä täysin varmaa, joten akuuttiin muumipulaan kannattaa tutustua Sumashopin kattavaan Muumi-valikoimaan.

Halvempia ovat kuin mukit ;)
Halvempia ovat kuin mukit 😉